Noooniiin, edellisestä osasta onkin tainnut vierähtää jo lähemmäs kolme viikkoa... On ollut lievästi sanottuna kiireitä, ja tämän osan kuvat vaativat aika paljon lavastusta, joten aikaa ei yksin kertaisesti ollut. Ehdin saamaan jo ajokortinkin tässä välissä! Ihme ja kumma, nyt kun vielä saisi auton niin pääsisi huristelemaan... =D

Ja sitten itse osan selostuksiin. Yrittäkää olla välittämättä mahdollisista epäloogisuuksista, niitä voi ilmetä vähän. Osa myös hyppii vähän turhankin nopeassa tahdissa paikoittain. Ilmeni myös pieni bugi jonka takia jouduin yhdessä kohtauksessa vaihtamaan uudelle tontille ja lavastamaan puolet kohtauksesta siellä, eikä sekään auttanut. Tekstiä tuli aivan luvattoman paljon, joidenkin kuvien alle, mutta en kehtaa ottaa 10 kuvaa samasta kohtauksesta, jotta saisin tekstin joteltua tasaisesti niihin.

Kannattaa ehkä vilkaista edellistä osaa vähän ennen kuin alkaa tätä lukemaan, mikäli ei muista sen tapahtumia.

Ja vielä perijä-äänestyksestä...taidan pitää niitä enemmänkin suuntaa antavina, jos ette pahastu siitä kovin paljoa.

Ja nyt minä pistän suuni kiinni ja päästän teidät lukemaan, bon apétit!

 

 

50 kuvaa.

Julkisuudessa oli sekä hyviä, että huonoja puolia. Usein kaupungilla liikkuesssa saattoi havaita ne huonot puolet. Nelikon yhtyeestä oli tullut hyvin tunnettu ja se aiheutti etenkin tytöille ongelmia. Edes vaatekaupassa käydessään he eivät saaneet olla rauhassa.

-Hei oletkos sinä se Elena siitä yhtyeestä? Olet ilmiselvästi! Hii, saanko nimmarin? Rakastan sinua!!!

-Eeeh...okei...

Kun Agneta ja Elena olivat aikeissa syödä ravintolassa, heidän pöytäänsä änkeytyi seinään juosseen näköinen mies.

-Hei ihkuuu!. Mä istun samas pöydäs julkkisten kanssa! Jee! Tästä pitää kertoo äidille! Kohtalo yhdisti meidät, voi kuinka ihanaa! Kumpiko haluaa vaimokseni? Vaikka eihän sillä niin väliä, kumpikin käy...

-Psst, Elena. Lähdetäänkö?

-Sopii mulle.

Miehen kailottaessa "onkkekasta" sattumaa tytöt nousivat vaivihkaa pöydästä ja pinkoivat ovesta ulos. Nämä tapahtumat kertoivat hyvin paljon millaista yhtyeen suosio tätä nykyä oli.

David oli jo pidemmän aikaa yrittänyt selvittää Yorkien taustoja tuloksetta. Nyt hän oli kuitenkin saanut selville heidän liittyvän jollain lailla rikollisliigaan. Tämä tieto sai hänet mietteliääksi ja huolestuneeksi. Nyt olisi tärkeintä keksiä keino taata Elenan ja Agnetan turvallisuus, ainakin siihen saakka, kunnes hän saisi lisää tietoa kyseisestä liigasta.

Davidin ollessa mietteissään Elena asteli pirteänä huoneeseen.

-Heippa veli. Mitä mietit noin synkeän näköisenä?

-Ääh, en mitään.

-No kyllä sinä nyt jotain mietit. Elena sanoi ja istui samalla pöydän laidalle.

-No vähän tässä vaan...ööm...sitä ruotsin koetta. En ole oikein saanut luettua siihen.

-Höh. Sinähän se olet meidän perheen nero. Missäs sinä olet oikein ollut, kun ajatukset näyttävät harhailevan aivan muualla kuin tässä hetkessä... Elena virnisti ja kohotti toista kulmaansa.

-Äh, älä viitsi. David tuhahti ja nousi tuolilta. "Koulu-bussi taisi juuri tulla."

Iltapäivällä Davidillä olisi ollut asiaa veljelleen, mutta tätä ei meinanut löytää mistään. Lopulta Dave kuitenkin löytyi takapihalta tupakalta.

-Oliko jotain asiaa! Dave ärähti veljelleen, joaka seisoi muutaman metrin päässä talon kulmalla.

-Oli. En mielelläni pyydä sinulta apua, mutta en nyt keksi muutakaan.

David kyykistyi Daven viereen, jotta hänen ei olisi tarvinnut puhua niin kovaa.

-Luulen Elenan ja Agnetan olevan vaarassa.

-Miten niin?

-Tutkin Yorkien perheen taustoja ja törmäsin johonkin rikollisliigaan. Luulen heidän olevan osallisena siinä jotenkin, mutta en ole varma. Voitko auttaa vähän ja selvitellä asioita tahollasi, kun juokset kaupungilla kaiket illat? Jos kyliltä selviäisi jotain.

-Hmmm...sait mielenkiintoni heräämään. Hyvä on, voin auttaa, yhdellä ehdolla.

-Mitä vaan.

-Lopeta Elenan perään haikailu, hän on Kevinin kanssa ja sille sinä et mahda mitään. Voisit yrittää napata vaikka sen uuden tytön meidän koulusta... Dave sanoi ja veti tupakan savua keuhkoihinsa.

-Okei okei. Ongelma tässä onkin se, että Kevin on hämärä tyyppi, en luota häneen.

-Autan sinua asian selvittelyssä, jos menet heti huomenna sen uuden tytön puheille.

-Okei, mennään mennään.

Veljekset eivät vieläkään olleet ylimpiä ystäviä, mutta nykyään he tulivat kuitenkin toimeen huomattavasti paremmin kuin ala-aste aikoina. Eikä David pystynyt selvittämään tätä juttua itsekseen, joten Davesta voisi kerrankin olla apua.

Davidilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan luovuttaa Elenan suhteen, hän rakasti tyttöä kaikesta huolimatta.

Uutisankkuri: "Yhdeksän uutisista hyvää iltaa. Diamond Hillissä on viimeaikoina murhattu monia 16-23-vuotiaita miehiä ja naisia. Monet heistä on joko ammuttu tai pahoinpidelty tunnistamattomiksi. Poliisin tietoon ei ole tullut havaintoja tekijästä, mutta murhien takana epäillään olevan järjestäytynyt rikollisliiga. Sitten muihin aiheisiin...

-Missä tytöt ovat? David huudahti niin, että Peilille puhumassa ollut Cedrickin säikähti.

-Agneta kuuluisi olevan treenikämpällä ja Elena taitaa olla yläkerrassa Kevinin kanssa. Kuinka niin? Cedric kysyi.

Pojat katsahtivat toisiaan kauhuissaan. Kupikin ampaisi ylös sohvalta ja lähti juoksemaan kohti portaita. Hölmistynyt Cedric jäi suu auki ihmettelemään, kunnes totesi olkiaan kohauttaen "mihin lie kiire tullut" ja jatkoi puheen harjoittelua.

Elena oli nukahtanut raskaan päivän jälkeen Agnetan sängylle. Kevin katseli nukkuvaa tyttöystäväänsä sängyn laidalla.

-Nuku hyvin enkelini. Hän kuiskasi puoliääneen.

Äkkiarvaamatta Dave ryntäsi huoneeseen ja ryhtyi huutamaan Kevinille herättäen samalla Elenan.

-Mitä helvettiä sä kuvittelet tekeväsi! En tiedä mitä sinulla on mielessäsi, mutta Elenaa ette saa murhattua niin kuin niitä kaikkia muita.

Kevin kuunteli rauhallisesti mitä Dave vaahtosi, mutta tämän syytökset olivat niin älyttömiä, että edes yleensä rauhallinen Kevin ei enää jaksanut kuunnella.

-Mitä helvettiä sä poika oikein selität?! hän ärähti.

-Sä, ja koko sun muu perhe on jossain epämääräisessä rikollistoiminnassa osallisena. Siihen tulee nyt loppu!

-Mitä?! Mistä sä niin oot päätelly?!.

-Kyseinen tieto löytyi teidän taustoja tutkiessa. David yhtyi mukaan kiistaan hieman hämmentyneenä.

-Mitä perkelettä te oikein olette tehneet, eikö ihmisellä nykyään ole yksityisyyttä?! Mihin tämä maailma on menossa?! Näytänkö minä muka murhaajalta?!

-No tuosta järkyttävästä arvesta päätellen, olet hyvinkin saattanut olla joukkotappelussa. Oletko sattumoisin ollut joskus vankilassa?

-En ole! Enkä tiedä mistä olette saaneet jotain noin älytöntä päähänne. Jos ihmisellä on arpi naamssa niin se ei tee kenestäkään murhaajaa.

-No mistä se sitten on tullut kerta ei joukkotappelussa?!

-Helvettiäkö se teille kuuluu?!

Veljekset olivat tuuppineet Kevinin huoneen toiselle puolelle. Elena oli kipittänyt perässä ja yrittänyt saada heidät rauhoittumaan.

-Voisitteko ystävällisesti lopettaa. Hän pyysi kauniisti, mutta valmistautui korottamaan ääntään.

-No kyllä se nyt vähän kuuluu!

-Okei, okei. Lopetatteko tuon syyttelyn jos kerron?

-No totta helvetissä.

-Kymmenisen vuotta sitten naapurin mummon äkäinen Rotweiler raapaisi minua kasvoihin, ja arpi ei parane koskaan. Kelpaako?

-Aijaa. Dave totesi selvittyään hämmästyksestä.

-No kuka se murhaaja sitten on jos et sinä. David vaahtosi.

-Mistä minä sen tietäsin?

Sillä kertaa riita loppui kuin seinään. Kevin tiesi hyvinkin kuka tai oikeammin ketkä murhien takana saattoivat olla, mutta pysyi hiljaa poikien oman turvallisuuden takia. He olivat selvästi liian uteliaita. Eikä miehen kasvoissa oleva arpi suinkaan ollut naapurin Rotweilerin aiheuttama, mutta jokin hätävale oli vain keksittävä ja nopeasti...

Rosalie seisoi ikkunan edessä ja katseli ulos. Hän oli herännyt muutama minuutti sitten.

-Huomenta kulta. *haukotus* Olitkin jo hereillä.

-Huomenta, näyttäisi tulevan kaunis päivä. Rosalie hymyili onnellisena miehelleen, tästä tulisi hyvä päivä.

Cedric asteli vaimonsa taakse ja käänsi tämän hellästi ympäri.

-Olen maailman onnellisin mies, kun minulla on sinut.

-Ovatpa he kasvaneet nopeasti. Cedric totesi.

-Älä muuta sano, vastahan he konttasivat pitkin lattioita.

Rosalie ja Cedric jäivät katsomaan lastensa kouluun lähtöä, kun bussi oli kadonnut kulman taakse he lähtivät sisälle viettämään yhteistä vapaapäiväänsä...

Tummiin vaatteisiin pukeutunut mies hiipi yön pimeyden suojissa. Hän ei suinkaan ollut vain ohi kulkija. Miehellä oli jotain aivan muuta mielessään.

Mies lähestyi talon ulko-ovea. Sisällä ei ollut valoja. Hahmolle oven lukon tiirikoiminen ei tuottanut minkään laisia ongelmia. Hän asteli pimeässä talossa suoraan olohuoneen läpi talon toiselle puolelle, aivan kuin tietäen tarkalleen minne oli menossa.

Määränpäähän päästyään, hän veti takkinsa suojista suuren veitsen. "Olen pahoillani poika, mutta tiedät meistä aivan liikaa." Mies viilsi nukkuvan kurkun auki, tämä oli vetänyt viimeisen hengen vetonsa. Mies pakeni paikalta ennen kuin huoneen lattia peittyi vereen, jottei olisi jättänyt mitään todisteita.

Dave oli haudattu. Hänen murhaajastaan ei ollut jälkeäkään, poliisi oli neuvoton. He olivat luvanneet tehdä parhaansa, mutta mitään takeita tekijän löytymisestä ei ollut.

Jotenkin David tiesi, että murhaajan ei ollut tarkoitus tappaa Davea, vaan hänet. Hänhän se alunperin Oli ryhtynyt selvittämään Yorkien taustoja. Nyt hän vain yritti miettiä, olisiko Kevin ollut teon takana, vai joku aivan muu.

Vihan ja surun sekaiset tunteet estivät häntä ajattelemasta selkeästi. Elena ei millään suostunut uskomaan, että Kevin voisi olla murhan takana. Tyttö oli vain suuttunut Davelle tämän esitettyä teoriansa. Nyt ei auttanut kuin odottaa virkavallan tekevän jotain.

Rasittavuuteen asti menevistä Davidin varoituksista huolimatta, Agneta ja Elena eivät olleet suostuneet katkaisemaan välejään Yorkeihin. Agneta oli ollut Fredin kanssa ravintolassa syömässä ja hänen oli tarkoitus jäädä Yorkien luokse yöksi. Ilta oli jo hämärtynyt kun pari saapui Fredin kotiin.

Sisällä heitä oli odottamassa Fredin huolestuneen näköiset vanhemmat Karl ja Eve.

-Näytätte huolestuneilta. Mistä on kyse?

-Olemmekin. Fred...he seuraavat sinua.

-Mitä? Ei voi olla!

-Kyllä, valitettavasti. Meidän on toimittava mahdollisimman pian. Kevin on etsimässä heitä ja lupasi palata tunnin sisällä.

Agneta oli kuin puulla päähän lyöty. Hän oli pudonnut kärryiltä jo Karlin ensimmäisen lauseen jälkeen ja seisoi nyt hämmentyneenä Fredin vieressä.

-Saata Agneta kotiin ja tule sitten nopeasti takaisin. Olkaa varovaisia, he voivat olla missä vain. Eve sanoi.

-Mut...

-Ei muttia. Meidän on tehtävä suunnitelma ja toimittava mahdollisimman nopeasti. Hänen ei ole turvallista olla täällä. Onnea matkaan. Tämän sanottuaan Eve kääntyi ja katosi pian makuuhuoneen oven taakse.

-Olen pahoillani, miedän on mentävä. Tule vien sinut kotiin ja kerron kaiken matkalla.

-En tiedä mistä aloittaisin.

-Kuinka olisi alusta?

-Hah. Okei yritän tiivistää. Eli, sinähän tiedät perheemme olevan upporikas?

-Kyllä.

- Tarina alkaa Isäni isoisän isästä, Eemilistä. Hän onnistui aikoinaan keräämään valtavan omaisuuden kaupungin timanttikaivoksilla, ehkä jopa hieman kyseenalaisin keinoin. Bisneksen kasvaessa tietenkin myös kaivoksia jouduttiin laajentamaan ja paikoitellen maaperä ei sitä kestänyt. Tapahtui onnettomuuksia. Kaivoskäytäviä sortui ja ihmisiä jäi sortumien alle. Siihen aikaan kaupungissa majaili myös hyvin tiedetty ja -pelätty rikollisliiga, joka tietenkin oli rahan perässä, mutta se ei ollut ainoa syy miksi he alkoivat vainoamaan meitä.

Yhtenä onnettomana päivänä kaivoskäytävä sortui ja alle jäi todella väärä henkilö. Rikollisliigan johtajan ainoa poika. Voit varmaan arvata että mies oli vihainen. Hän otti elämäntyökseen lahdata koko sukumme vain saadakseen kostonsa.  Eemilin poika perheineen joutui muuttamaan maailman toiselle puolelle ollakseen turvassa. Eemil tiesi, ettei hän pystysi pakenemaan, joten hän siirsi kaiken omistuksensa Samuelille. Rikollisliiga sai  myös Samuelin hengiltä, mutta ei sota siihen päättynyt.

Kaiken lisäksi aikanaan epäiltiin, ettei kaivoksen sortuminen ollut suinkaan sattumaa...

 

-He onnistuivat surmaamaan myös isovanhempiani, mutta perintö oli jo isälläni. Kuuleman mukaan rikollisliigasta on jäljellä enää vain kaksi henkilöä, muut ovat kuolleet vanhuuteen, tai heidät on murhattu. Meidän tehtävämme on hoidella heidät ennen kuin he ehtivät hankkia itselleen seuraajia. Kun olemme tehneet sen, voimme vihdoin olla rauhassa.

Emme kuitenkaan voineet aiemmin tehdä mitään, sillä heidän olinpaikastaan ei ollut mitään tietoa. Murhien määristä päätellen he majailevat nykyään jossakin lähettyvillä. Uhrien ikien perusteella he yrittävät päästä eroon minusta ja veljestäni, jottei perinnöllä olisi enää jatkajaa isäni jälkeen ja kosto olisi vihdoin saatu päätökseen. Pysyitkö kärryillä?

-Luulisin. Eli kerrataan vähän. Olet siis upporikkaan suvun perijä...

-Oikeastaan perimisjärjestyksessä toinen.

-Kuitenkin. Perässänne on pari hullua murhaajaa, jotka himoitsevat rahojanne ja kostoa sortuneen kaivoskäytävän takia?

-Kyllä.

-Okei tämä kuulostaa nyt typerältä, mutta miksi ette vain anna rahoja heille, niin saisitte olla rauhassa.

-Hah. Hyvä idea muuten, mutta emme voi olla varmoja, että sopu syntyisi. Lisäksi periaate ja monen sukupolven tekemä kova työ menisi täysin hukkaan.

-Niin.

Loppumatka kului hiljaisuuden vallassa, kumpikin oli mietteissään.

-Ymmärrän täysin jos et enää halua olla missään tekemisissä kanssani. Muista kuitenkin tämä: Tapahtui mitä tahansa, rakastan sinua ikuisesti.

-Minäkin rakastan sinua. En tahdo, että lähdet.

-En voi muuta. En tiedä vielä mitä teemme, mutta ilmoitan missä mennään heti kun pystyn. Lupaathan odottaa minua? Tulen takaisin heti kun tämä on ohitse.

-Lupaan. Agnetan poskelle vierähti kyynel, jonka Fred pyyhkäisi hellästi pois.

-Ja muista olla varovainen, koskaan ei tiedä mitä he keksivät.

Fred sulki Agnetan syliinsä ennen kuin hänen oli lähdettävä. Agneta jäi pihalle katsomaan kuinka hänen rakkaansa katosi yön pimeyteen. Samalla hän väistämättä ajatteli: Mitä jos Fred ei enää palaakkaan.

Fred oli juuri saapunut puistoon, kun hän kuuli takaansa askelia. Hän käännähti nopeasi ympäri. "Ei ketään. Outoa, olin varma, että kuulin jotain." Hän jatkoi matkaa kiihdyttäen samalla askeliaan.

Hän ei kuitenkaan ollut kuullut väärin. Aseistettu mies oli piiloutunut pensaikkoon, odottamaan sopivaa hetkeä hyökätä uhrinsa kimppuun.

Tummiin vaatteisiin pukeutunut mies nousi ylös ja lähti varovasti seuraamaan pensaan taakse katoavaa poikaa. "Nyt minä saan sinut Frederic York, et voi paeta mitenkään."

Kuului laukaus. Linnut puissa pyrähtivät lentoon kohti yö taivasta. Kuului vain hiljainen tömähdys pojan ruumiin kaatuessa maahan. Ampuja pakeni paikalta. Puisto oli täysin hiljentynyt.

 

Seuraavana aamuna Agneta luki rauhassa aamulehteä kun hänen silmiinsä osui jälleen uutinen murhasta. tällä kertaa hän järkyttyi paljon enemmän kuin muista murhista lukiessaan.

Lehtiartikkeli: Nuori, noin 16-17-vuotias poika löytyi aamulla kuolleena puistosta. Hänet oli ammuttu eilen illalla todennäköisesti 22.00-23.00 välisenä aikana. Tekijästä ei ole tietoa. Omaisiin ei ole vielä saatu yhteyttä, pojalla oli vaaleat hiukset ja siniset vaatteet yllään. Omaisia pyydetään ottamaan yhteyttä kaupungin poliisiin. Myös silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.

Samaan aikaan televisiosta tuli uutiset. Uutisankkuri: Diamond Hillissä on jälleen tapahtunut murha. Eilen illalla 22.00-23.00 välisenä aikana surmattu nuori poi...

Agneta ei voinut uskoa silmiään tai korviaan. Fred oli kuollut. Kyyneleet alkoivat virrata vuolaana hänen poskiaan pitkin. Kuinka näin saattoi käydä.

Agneta yritti soittaa Yorkeille, mutta ei saanut heihin yhteyttä. Kevin kuitenkin tuli käymään heillä ja kertoi uutisen pitävän paikkaansa. Fred oli kuollut. Hautajaiset järjestettäisiin viiden päivän kuluttua.

Daven kuoltua serkukset eivät voineet enää jatkaa nelikkona, muut lopettivat musiikki uransa ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Agnetalle musiikki oli kuitenkin tärkeää, nyt kun Fredkin oli kuollut, musiikista tuli hänelle tunteiden ilmaisun lisäksi hyvä terapia muoto. Hän sai purkaa tunteitaan musiikkiin.

Enää hän ei tehnyt covereita muiden kappaleista, vaan sävelsi ja sanoitti itse kaikki kappaleensa. Hänen lauluunsa oli tullut tietynlainen kaihoisa sävy, jota kuunnellessa monikaan ei säästynyt kyyneliltä.

Agneta nukkui jo toista kuukautta tyhjän asuntonsa sohvalla, hän ei ollut kyennyt laittamaan mitään tavaroita paikoilleen. Agneta muutti pian Fredin kuoltua omaan asuntoon, sillä siellä oli aikaa ja tilaa ajatella asioita. Eikä hän kestänyt katsoa Elenan ja Kevinin kuhertelua, miehen kasvot kun olivat lähes täydellinen kopio veljestään.

Haavat eivät osoittaneet minkäänlaisia arpeutumisen merkkejä. Aina nähdessään jotain Fredistä muistuttavaa Agneta purskahti kontrolloimattomaan itkuun, jota saattoi kestää jopa päiviä. Sanonta kuuluu "aika parantaa haavat", mutta paranevatko jotkin haavat koskaan?

Agneta löysi hermostuneen Elenan kirkon aulasta, jossa hän odotti seremonian alkua.

-Mitä jos hän jättää minut alttarille, mitä jos jokin menee pieleen, mitä jos...

-Mitä jos rauhoittuisit, laittaisit hunnun päähäsi, ottaisit kukat käteen ja marssisit alttarille, jossa tuleva miehesi sinua jo odottelee?

-Onko hän siellä?

-Aivan varmasti.

-*syvä hengen veto* Okei autatko vähän, että saan hunnun kunnolla?

-Autan.

-Noin, nyt olet valmis ja näytät upealta.

-Voi kiitos sisko kulta!

Agneta halasi vielä nopeasti siskoaan, sitten he astelivat kirkkosalin ovelle odottamaan häämarssin alkua.

Agneta asteli edellä omalle paikalleen. Kevin oli omalla paikallaan kuten hän arvelikin, ei tämä olisi jättänyt Elenaa. Agnetalla oli täysi työ yrittää pidätellä kyyneliään nähtyään Kevinin kasvot, hän kuitenkin onnistui pääsemään paikalleen ilman suurempia itkunpurkauksia.

David istui apaattisena kirkon taemmalla penkillä, tämä ei ollut hänen mielestään oikein, vaikka Yorkit eivät osoittautuneetkaan murhaajiksi.

Kevin katsoi onnellisena ovelle päin kun häämarssi alkoi soida, hänen tuleva vaimonsa näytti jokseenkin hermostuneelta, mutta Elenan kasvoilta paistoi päälimmäisenä onni.

Elenan hoiperreltua alttarille Kevin kuiskasi tälle: "Näytät uskomattoman upealta."

-Kiitos.

Kevinin isällä oli papin oikeudet, joten hänelle oli annettu tehtäväksi vihkiä esikoisensa avioliittoon.

-Jos jollakin on jotain tätä liittoa vastaan, sanokoon sen nyt tai vaietkoon iäksi.

Davidilla oli suuri halu sanoa sanottavansa, mutta hän ei halunnut pilata Elenan onnea. Jos hän ja Elena olivat tarkoitettu toisilleen, tapahtuisi se kuitenkin ennenmmin tai myöhemmin, vaikka tyttö menisikin aluksi väärän kanssa naimisiin.

-Kevin York, tahdotko ottaa Elena Vuorisen aviovaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäessäkin?

-Tahdon.

-Elena Vuorinen, tahdotko ottaa Kevin Yorkin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäessäkin?

-Tahdon.

-Julistan teidät nyt mieheksi ja vaimoksi. Voitte suudella morsianta.

Aplodeja!

Agneta lauloi vielä hääpärille säveltämänsä kappaleen, jonka jälkeen tuore mies ja vaimo lähtivät kohti omaa uutta kotiaan. Heille oli aiemmin sillä viikolla sisustettu oma koti, joka ei ollut huippu hieno eikä parasta laatua, mutta kodikas se kyllä oli. Taloa oli tarkoitus ajanmittaan remontoida, jolloin he saisivat juuri sellaisen talon kuin itse halusivat.

-Kulta...

-Niin? Mitä rakkaani?

-Minä olen tässä ajatellut, että mitä sanoisit sellaisesta nelinkontin vipeltävästä otuksesta? Kysyi Kevin.

-Ai koira tai kissa. Kyllähän se käy, mutta mielummin kissa.

-En tarkoittanut lemmikkiä. Tarkoitin lasta.

Samalla sekunnilla kun Elena kuuli sanan "lapsi" hän vetäytyi kauemmas miehestään.

-Sanoinko jotain väärää? Kevin kysyi vaimoltaan nähtyään tämän reaktion.

-Eeh...saisinko miettiä tätä jonkin aikaa. En ole ajatellut koko asiaa vielä.

-Käyhän se. Ajattelin vain, että se olisi mukavaa, kerta olemme nyt naimisissakin.

-Joo...olisihan se...

Oli kulunut reilu viikko siitä, kun he olivat menneet naimisiin ja Kevin oli esittänyt toiveen lapsesta. Elena ei ollut järin lapsi rakas, eikä hän ollut ollenkaan varma halusiko hän kitisevää sinappikonetta elämäänsä. Hän oli olettanut, ettei Kevin edes haluaisi lapsia, kun tämä ei ollut koskaan edes viitannut mitään siihen suuntaan, joten kysymys oli järkyttänyt hänet.

-Huomenta rakas! Kevin huikkasi ajatuksissaan olevalle vaimolleen tultuaan keittiöön, hän käveli suoraan kahvinkeittimen luo, minkä hän teki lähes joka aamu.

-Huomenta kulta. Kuule olen ajatellut sitä lapsi-asiaa koko viikon...

-Ja...?

-En oikein tiedä siis...en ole vielä valmis...ehkä, jos annettaisiin ajan vähän kulua ja katsottaisiin sitten uudelleen...

 

-Ai, no ymmärrän...en voi pakottaa sinua mihinkään.

-Hienoa tiesin sinun ymmärtävän. Minä menen nyt käymään Agnetan luona, hänellä on kovin yksinäistä siellä asunnossaan.

-Okei...minä tästä lähden piakkoin töihin...

-Hauskaa työpäivää, nähdään illalla!

-Joo, nä-nähdään!

Ei, Kevin ei ymmärtänyt. Elena oli muuttunut heti häiden jälkeen oudoksi, kuin aivan eri naiseksi johon hän muutama vuosi sitten rakastui. Jokin häntä vaivasi, tosin Elena ei sitä itse huomannut. hän luuli elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa, mutta sisimmässään hänkin tiesi, ettei asioiden olisi pitänyt mennä näin.

Häistä oli kulunut jo reilu vuosi. Lasta ei ollut kuulunut, Elena ei nykyään edes halunnut puhua koko asiasta. Heidän seksielämänsä oli täysin kuollutta ja arki rutinoitunut jo parissa viikossa muuttumattomaksi. Pari oli alkanut erkaantua toisistaan lähes heti häiden jälkeen, kumpikaan ei oikein ymmärtänyt syytä miksi. Kumpikin oli tahoillaan miettinyt pariterapiaa, mutta asiasta ei ollut puhuttu ääneen, oikeastaan he eivät nykyään puhuneet mistään.

Oli jälleen hetki, jolloin he yrittivät saada jotain keskustelua aikaan ilman tulosta, kun puhelin soi.

Elena ei halunnut jäädä olohuoneeseen puhumaan miehensä kuullen, joten hän nousi sohvalta ja asteli eteiseen.

-Elena puhelimessa.

-Hei pitkästä aikaa! Tunnistatko vielä minut? Ääni puhelimen toisessa päässä kysyi.

-Kuinka sinut voisi unohtaa?

-Heh. Oli minulla asiaakin, ajattelin tässä, että lähtisitkö viettämään iltaa kanssani jonnekkin? Vaihdettaisiin vähän kuulumisia.

-No eipä minulla tässä muutakaan ole. Mieheni lähtee tänään työmatkalle, joten olisinkin ollut yksin pari päivää...seura kyllä kelpaa.

-Hienoa! Nähdään vaikka kahdeksalta siinä rannan lähellä olevassa baarissa?

-Kyllä käy, nähdään sitten.

 

 

 

Noniin siinäpä se. Ja sitten vähän niistä pienistä epäloogisuuksista ja bugeista:

1. Häissä morsiusparin sukulaiset olivat väärin päin. 2. Hääpaikka jouduttiin kesken häiden lavastamaan toiselle tontille, kun paria ei saatu vihittyä alkuperäisellä tontilla. 3. Rosalien juhlamekko oli luvattoman lyhyt. 4. Kevin ja Elena eivät oikeasti ole naimisissa, eivätkä myöskään voi pelehtiä, sen takia ei sormusten vaihtoa häissä näkynyt. Yritän selvittää mistä kyseinen ongelma johtuu, mutta jos jollakin on hyviä ideoita, niitä otetaan vastaan.

Sitten vielä: Onko kellään tietoa hyvästä valaistus hackista tai taivas hackista?

Ja sitten paaljon koommenttia. Mitä luulette jatkossa tapahtuvan? Selviääkö Agneta elämässä eteenpäin, kuinka käy Kevinille ja Elenalle, missä David on?